Kuntokampanja tulee taas – Eikä kukaan ole turvassa

Viime vuonna ensimmäisen kerran Chemigatessa järjestetty kuntokampanja saa taas tänä keväänä jatkoa. Tällä kertaa osaanottaja porukka on entistä laajempi. Kyseessähän on leikkimielinen kampanja jossa Chemigaten henkilöstöä kannustetaan liikkumaan. Jokaisesta 30 minuutin liikuntakerrasta saa yhden pisteen. Pisteitä kerätään joukkueissa ja joukkueet kilpailevat toisiaan vastaan. Tänä vuonna olemme haastaneet mukaan joukkueita myös muista yrityksistä. Haasteita on singahdellut yhteistyökumppaneille, raaka-ainetoimittajille, vanhoille työkavereille jne. Joten tässä varoituksen sana, ensi vuonna haaste saattaa napsahtaa juuri sinun kohdallesi joka tätä juttua luet. Osallistujia on noin 130 yli kymmenestä eri yrityksestä. Tämän lisäksi Chemigate on lupautunut maksamaan yhden euron Mannerheimin lastensuojeluliitolle jokaisesta Chemigatessa suoritetusta kuntosuorituksesta. Suurin osa yhteistyökumppaneista on seurannut mallia joten tavoitteemme on kerätä yli 3000EUR.