Tervetuloa Vuosi yksi -blogin pariin! Kyseessä on julkaisujen sarja, jossa minä vastavalmistuneena perkaan sellaisia ennakkoluuloja, joita nuorella saattaa olla työelämän oravanpyörään hypätessään. Nimeni on Martin, ja nuorena insinöörinä yritän kirjoittaa asioista, jotka koskettavat kaikenikäisiä, mutta nuoren ihmisen näkökulmasta. Ovatko nuorten työhön liittyvät ennakkoluulot totta? Vai olemmeko me vain naiiveja? Yrittäessäni selvittää tätä palaan tiettyihin teemoihin uudelleen jonkin ajan kuluttua ja analysoin, mitä olen aiemmin kirjoittanut.
-Martin Ekman
Vuosi pakettiin
Vuosi on vierähtänyt, ja on aika päättää tämä blogisarja. Vilkaistaanpa vielä paria suurimmista tähän asti kohtaamistani haasteista.
Ensinnäkin, minulla on ongelma. Haluan tehdä kaiken, mutta olen samalla aikaoptimisti. Se ei ole hyvä yhdistelmä.
Olen aiemmin jo maininnut Chemigaten olevan kuin iso perhe. Tämä on enimmäkseen hyvä asia, muttei aina. Suurempien yritysten työntekijöillä on yleensä tietyt tehtävät ja vastuut. Näin on toki meilläkin, mutta pienellä yrityksellä on myös pienemmät resurssit. Jos haluat saada jotakin aikaan, täytyy pallo laittaa itse liikkeelle. Vaan entä, jos haluat tehdä kaiken?
Ystäväni sanoi kerran, että työelämä muistuttaa perhe-elämää ja hyvät vanhemmat ovat myös hyviä johtajia. Miksikö? No, sekä työpaikalla että perheessä täytyy…
- Varmistaa kaikkien lasten tai työntekijöiden tasavertainen kohtelu
- Välttää riitelyä lasten tai työntekijöiden nähden.
- Lopettaa lasten tai työntekijöiden riidat ja kuunnella molempia osapuolia.
- Tarkkailla omaa kielenkäyttöään.
- Auttaa tarpeen mukaan läksyissä tai työtehtävissä, jolloin on osattava esimerkiksi matematiikkaa tai vastaavasti kirjanpitoa, myyntiä, tuotekehitystä jne.
Yhtäläisyyksien listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta pointti tuli kai selväksi. Ajatellaanpa perhettä, jonka lapset Alice ja John saavat vuosittain kumpikin yhden lelun. John rakastaa leluaan, mutta huomaa myös, kuinka hauskaa Alicella on oman lelunsa kanssa. John haluaa siksi leikkiä myös tuolla toisen lelulla, mutta jos hän ottaa sen ilman lupaa, voi Alice suuttua. Tällöin vanhemman täytyy pyytää Alicea jakamaan lelunsa myös Johnin kanssa tai kehottaa Johnia kysymään lupa lelun käyttöön.
Samaan tapaan voi pienen organisaation työntekijä kiinnostua kollegansa töistä. Pienissä ympyröissä voi asioiden tärkeysjärjestys kuitenkin silloin hämärtyä. Jos etenkin uusi työntekijä sekaantuu liikaa muiden projekteihin, tulee hän helposti astuneeksi jonkun varpaille – varsinkin, jos kyse on tämän suosikkihommasta.
Toisaalta pienen työyhteisön etu on, että siellä on helpompaa toimia yhteisen tavoitteen hyväksi. Vastaavasti isossa organisaatiossa voivat toisiinsa liittyvät osastot jopa haitata toistensa työtä, jos eivät kunnolla tiedä, mitä naapurissa tehdään. Tämä saattaa aiheuttaa kitkaa ja riitoja.
Usein perustelen eri töihin sekaantumista sillä, että niistä kaikista voi oppia jotakin. Mutta mikä on liikaa? Mistä tiedän, mikä on kulloinkin tärkeintä? Keskittyessäni vain omiin tehtäviini opin vähemmän, ja tekemällä muitakin asioita saatan auttaa jotakuta työkaveria. Kaipa jokaisen täytyy vain löytää tässä se oma, itselleen sopiva tasapaino. Itselläni taitaa olla tässä asiassa vielä paljon opittavaa.
Toinen haaste
Oma juttunsa on mukavuudenhalu ja tapa toimia jotenkin vain siksi, että ”olemme aina tehneet näin”. Vilkaistaanpa faktoja. Chemigaten henkilöstön keski-ikä on yli 50 vuotta. Se ei ole välttämättä hyvä luku kasvuyritykselle, mutta toisaalta se kertoo, että talossa on paljon tietoa ja osaamista. Lisäksi ihmisten pitkät urat ja haluttomuus lähteä muualle ovat ilmiselvä merkki hyvästä yrityksestä.
Toisaalta jatkuvasti uutta väkeä palkkaaviin firmoihin tulee samalla uutta ajattelua ja näkökulmia. Eli ihmisiä, jotka kysyvät:
”Miksi teet sen näin?”
”Tiesitkö, että tässä ohjelmassa on uusi ominaisuus, joka voi optimoida sen.”
”Eikö tätä voi hoitaa paremmin? En halua tehdä tätä mekaanisesti joka päivä.”
Uutena työntekijänä tällaiset kysymykset ovat kuuluneet ja kuuluvat rooliini. Mutta on hankalaa pysyä kriittisenä, jos tottuu siihen, miten asiat hoidetaan.
Sanonnan mukaan ”mikään toimiva ei ole tyhmää”, mutta en tiedä pitääkö tuo enää paikkaansa. Eikö meidän pitäisi aina pyrkiä kriittisyyteen ja asioiden parantamiseen?
Totta puhuen meilläkin olisi parantamisen varaa esimerkiksi tiedostonhallinnassa, asiakkuudenhallinnan järjestelmässä (CRM) ja sisäisessä viestinnässä. Nämä ovat tärkeitä asioita, mutta väitänpä, että lähes jokaisella yrityksellä maailmassa on ongelmia niiden kanssa.
Chemigatella on myös erityisvahvuutensa asioiden parantamisessa ja innovoinnissa. Suhtaudumme myönteisesti muutokseen ja uusiin ajattelutapoihin sekä myös toimimme jatkuvasti niiden hyväksi. Lisäksi pystymme pienenä yrityksenä sopeutumaan helpommin markkinoiden tarpeiden muutoksiin. Tämä erottaa meidät suuremmista organisaatioista, joissa asiat voivat olla naurettavan monimutkaisia ja vaikeasti muutettavissa.
Täytyy todeta, että vaikka meilläkin on parannettavaa, teemme myös todella paljon uskomattomia juttuja. Chemigatelta löytyy helppokäyttöisimpiä ja nykyaikaisimpia koskaan näkemiäni toimintamalleja. Inspiroivia projekteja ja investointeja. Lähes kaikille organisaation jäsenille helppo laadunhallintajärjestelmä. Kätevät Exceliin (!) perustuvat työkalut, jotka saavat insinöörinaivoni syttymään. Automatisoidut prosessit. Erikoisia pomoja.
Hyvin toimiva perhe
Tämä on blogisarjani viimeinen teksti. Kiitän sinua seurasta tällä matkalla ja toivon, että nautit siitä yhtä paljon kuin minä. Joihinkin aiheisiin en vielä palannut, mutta aion kirjoittaa niistä pian LinkedInissä, joten pysy kuulolla. Kippis ja kiitos!
Hei te muut nuoret tai samanhenkiset sielut – mitkä ovat olleet teille suurimpia työelämän haasteita?
//Mate
Haluatko kommentoida juttua? Lähetä sähköpostia!