Lapuan uusi modifiointilaitos on valmis ja käyttökunnossa 

Chemigaten uuden modifiointilaitoksen ensimmäiset tuote-erät lähtivät maailmalle helmikuun alussa. Kansainvälisestikin ainutlaatuisessa tuotannossa syntyy polysakkaridipohjaista tuotetta, joka toimii kestävämpänä vaihtoehtona esimerkiksi pesuaineiden synteettisille kemikaaleille ja mikromuovin lähteille.  

Lapuan modifiointilaitos on Chemigatelle merkittävä investointi ja aluevaltaus. Sen myötä yrityksen toiminta laajenee polysakkaridien jatkojalostukseen ja tuotteeseen, jolla parannetaan erilaisten kuluttaja- ja teollisuustuotteiden ympäristöllistä kestävyyttä. 

Tehtaan rakennustyöt saatiin päätökseen vuoden 2022 lopulla. Hanke eteni lukuisine osineen keskellä koronapandemiaa ja levotonta maailmantilannetta, mutta kaikista haasteista selvittiin kunnialla maaliin.  

”Yhteistyö alihankkijoiden sekä toimittajien kanssa sujui lopulta hyvin. Rakentamisessa tuli jonkin verran viivästyksiä, ja hankkeen budjetti venyi 9 miljoonaan euroon, mutta kokonaisuus valmistui synkronissa kumppaniemme muiden investointien kanssa”, kertoo teknologiajohtaja Aki Laine tyytyväisenä. 

Uusi tukijalka turvaa Chemigaten tulevaisuutta 

Lopullisesti laitos todettiin toimivaksi ensimmäisten tuote-erien valmistuttua tammikuussa. Tuolloin takana oli noin viikon mittainen ja ympärivuorokautinen rutistus, mutta lopputulos oli vähintäänkin positiivinen.  

”Kaikki osapuolet ovat olleet tyytyväisiä aikatauluun ja siihen, että saimme heti sujuvasti aikaan laadukasta tuotetta. Ensimmäiset tuote-erät menevät globaalien partneriemme kautta muun muassa pesuaineiden valmistukseen. Ennen säännöllisen tuotannon aloittamista odottelemme vielä alkuvuoden eri osapuolten käyttöönottokokeita ja tuotehyväksyntöjä”, sanoo Laine.  

”Tässä yhteydessä on syytä kiittää yhdysvaltalaista kumppaniamme International Flavors & Fragrances Inc:iä, jolta saimme asiantuntevaa tukea tehtaan käyttöönotossa, ensimmäisen valmistuserän teossa ja koko investoinnin toteuttamisessa. Kiitokset menevät myös rakentamista koordinoineelle Culmentor Oy:lle sekä investointiprojektin toteuttaneelle insinööritoimisto Fimpec Oy:lle.” 

Chemigate saa modifiointilaitoksesta merkittävän uuden tukijalan, joka limittyy täydentämään muuta jatkuvaa liiketoimintaa.  

”Se avaa tietä uudenlaisille markkinoille ja asiakaskuntaan, mikä tasapainottaa ja varmistaa pitkällä tähtäimellä toimintamme jatkuvuutta. Samalla uusi tuotanto on osa Chemigaten ja IFF:n laajempaa ja kehittyvää yhteistyötä uusien biopohjaisten materiaalien prosessoimisessa”, toteaa Laine.  

Huolella suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus 

Modifiointilaitoksessa työskentelevä prosessi-insinööri Miikka Laukkanen kertoo, että uuteen tuotantoon sisältyy Chemigatelle ennestään vieraita prosessivaiheita ja laitteita, kuten uusi haihdutin ja suodatusmenetelmä. Niidenkin toteutus ja käyttöönotto sujuivat mainiosti ilman suurempia jälki-investointi- ja korjaustarpeita.  

”Tullessani Chemigatelle vuonna 2021 laitos oli jo pitkälle suunniteltu, joten tässä vaiheessa viimeisteltävien asioiden lista on enää tosi lyhyt. Jäljellä on lähinnä hienosäätöä eli pieniä parannuksia ja muutoksia.”   

Laukkanen on vahvistanut laitoshanketta omalla osaamisellaan hoitaen käytännön asioita erilaisista valmisteluista käyttöönottoon, testaukseen ja operaattorien koulutukseen. Jatkossa hän toimii laitoksen asiantuntijana, ja viimeistelyjen jälkeen edessä on muun muassa työohjeiden ja laatujärjestelmän viimeistelyä sekä operaattorien perehdyttämistä. 

Uuden modifiointilaitoksen ensimmäinen tuote-erä valmistui tammikuussa.