Henkilökemiaa – Vesa Rämä  

Voiko kalastukseen jäädä koukkuun Vesku?  

Kun Väinö Linna joskus 40-luvun alussa ensimmäistä kertaa hahmotteli paperille suomalaista miestä, käytti hän varmasti mallinaan Vesa Rämän kaltaista henkilöä. Kun ensimmäisen kerran keskustelin Veskun kanssa, hän oli tulossa iltavuoroon mukanaan kaksi ämpärillistä marjoja. Ne hän oli vastikään poiminut työkavereilleen, joidenka kanssa hän on viihtynyt jo vuodesta 84. Hän keskusteli kanssani itsevarmasti mutta ylpeilemättä marjastuksesta, sienestyksestä ja tietty kalastuksesta. Veskun rauhallista ääntä on mukava kuunnella. Kuten Väiskin sankarit ei Veskukaan väitä olevansa täydellinen. Kun häntä kuuntelee tarkemmin, huomaa, että hän on henkilö, joka ei usein toista tekemäänsä virhettä.   

Myöhemmin olen tavannut Veskun satunnaisesti Chemigaten tapahtumissa. Seuratessani häntä sivusilmällä huomasin hänen oikean kätensä nykivän kummallisesti, kun hän oikein innostui. He, jotka tietävät, tietävät. Kyseessä ei ole Touretten syndrooma, vaan kuhan jigaus. Olin siis tyytyväinen, kun Markku Nurminen ehdotti, että lähtisin Veskun kanssa kalaan Henkilökemiaa-juttusarjan puitteissa.

Vesku toistaa viestin, joka tavoitti minut jo Lapualla (huomatkaa: tätä viestiä ei ole kursivoitu). ”On aikakin tulla kalaan, olen jo nostanut 250 kiloa kalaa tänä vuonna. Kohta sinulle ei enää riitä.” Aikomukseni oli tulla jo viime kesänä, mutta elämä tuli väliin, joten nyt lähdemme siis pilkille. Tänään lajina on tasapainopilkki. Veskun repertuaariin kuuluu uistelu, jigaus, onkiminen ja pilkkiminen. Verkkokalastus ei Veskua miellytä. Hänellä on vene trailerin päällä, joten ei ole väliä, jos kesällä tekee mieli merelle tai järvelle. Vuonna 2022 kalaa tuli 400 kiloa (jep, fontti on vielä sama). ”Kesäkuu on parasta jigailuaikaa. Kuha nousee matalikoille kutemaan.”  

Isän kanssa soutuveneestä koho-onkimisesta harrastus lähti pienenä poikana liikenteeseen. Kuten monelle suomalaiselle on käynyt, niin myös Veskulle harrastuksesta tuli elämäntapa. Hänellä on kalastusystäviä, mutta hän viihtyy kalassa myös yksin. Lastensa Päivin ja Teron kanssa Vesku viihtyy erityisesti, mutta he ovat jo aikuisia, joilla on omatkin perheet. Tunnen siis kuuluvani harvoihin ja valittuihin, kun lähdemme talsimaan Sanijärven jäälle. Täältä on Rämän suku kotoisin. En usko, että järvi valikoitui ainoastaan potentiaalisen kalasaaliin takia.

Usko, toivo ja nappaus 

Varusteet täytyy joka harrastuksessa olla speksissä. Kairan akku on ladattu, ja sadan euron edestä löytyy värikästä viehettä. Vapoja on repussa ainakin neljä. Tasapainovieheen kanssa on eri työkalut kuin perinteisessä pilkissä. Veskun kasvoilta kajastaa huolestuneisuus: ”Eilen satoi lunta. Se voi vaikuttaa syöntiin. ”  

Kairaamme reiät ja istuudumme jakkaroille. Päivä on tyyni, pakkasta on muutama aste. Voisi sanoa, että olosuhteet hipovat täydellisyyttä. Vesku virnistää ja sanoo ääneen sen, minkä voi jo kasvoilta lukea: ”Tämä on kalastuksessa parasta. Tämä on aika rauhallista.” Tänään olisi tarkoitus kalastaa ahventa. Kalastustarvikkeet eivät aivan ole suunniteltu isompaa kalaa varten.  

Yritän ja uskon pääsevänikin Veskun moodiin. Zen-tila laskeutuu ylleni. Järven hiljaisuus sekoittuu mukavan monotoniseen keskusteluun, jonka sisällöllä ei niin ole väliä. Nypytysliike tuntuu lähtevän järvestä itsestään eikä ainakaan tietoisesti ranteesta. Ainoastaan kalojen jatkuva syönti häiritsi flow- tilaa. Uskon kyllä, että kalastukseen voisi jäädä koukkuun.  

Vesku kalassa 

Siirrymme hetken kuluttua toiseen paikkaan. Jatkuva kalan nostaminen rupesi jo käymään selän päälle. ”Tuolta niemen nokasta nostin ahvenen, joka painoi kilon ja 362 grammaa. Prisman Notkea Vapa -koho-ongella.” Aina ei selvästikään tarvita kalliita tarvikkeita. Täytyy toki muistaa, että Vesku on alansa mestari. Piirimestaruuden henkilökohtainen pronssi löytyy palkintokaapista kuten myös kaksi joukkuekultaa.   

Vaihdamme perinteiseen pilkkiin ja yritän kääntää keskustelun työn puolelle. Kysyn, miten hän viihtyy Chemigatessa, ja saan suhteellisen tyypillisen vastauksen. ”Kun näin kauan on talossa ollut, niin kai se tarkoittaa, että on viihtynyt.” Veskun entinen työnantaja yritti houkutella häntä takaisin, mutta hän kieltäytyi. Samalla kun taas nostan kuhan, kysyn häneltä varovaisesti työkavereista. Kaipiaisten käyttöpäällikkö Lauri Mäkinen saa kehuja. Hän ei kuulemma pelkää osallistua talkoisiin, kun sitä vaaditaan.  

Päätämme lähteä grillaamaan saalistamme. Matkalla takaisin rantaan Vesku kertoo, että uran loppu alkaa jo häämöttämään. Puolentoista vuoden jälkeen Vesku siirtyy eläkkeelle ja sen myötä kokopäiväiseksi kalastajaksi.  

Rannassa sytytetään grilliin tuli ja fileoidaan saalis.  Kun nautimme ruuasta, päätämme, että Kalle Kainu voisi jakaa meille hieman metsänhoito-ohjeita. Miten on Kalle, otatko haasteen vastaan? 

Tuore grillattu ahven