Henkilökemiaa – Maisa Kantola

Sumuinen aamu on puhkeamassa kauniiksi syyspäiväksi, kun löydän itseni seuraamasta Maisan punaista autoa Rymättylän serpentiiniteillä. Autot lyödään parkkiin pienelle kinttupolulle, ja Maisa jakaa tarvittavat varusteet: sieniveitsen ja korin.


Maisa toimii Chemigatessa tuote- ja markkinointipäällikkönä. Hän on myös yksi parhaista ystävistäni. Sen luokan ystävä, että jos hän joskus tarvitsisi minulta yhtä munuaisistani, niin pyytäisin häntä tekstaamaan vastaanottajan osoitteen sillä aikaa, kun etsin sopivaa teräasetta.

Kysyessäni, miksi pysähdyimme juuri tähän, saan vastaukseksi, että ryteikköisestä kuusikosta on hyvä mahdollisuus löytää suppilovahveroita: ”Suppissilmät päähän!” Kun sieniä on poiminut kyllin kauan, kehittyy sienestämiseen kuudes aisti. Maisa kertoo kerran pyöräilyretkellä pysäyttäneensä koko kaveriporukan täysin vakuuttuneena siitä, että tuosta metsiköstä löytyisi kantarelleja. Ja niin löytyikin.

Tämä hetki hymyilyttää, olen kokenut tämän jo muutamaan otteeseen, mutta tämä tuottaa aina sitä samaa onnistumisen iloa. Tämä on se hetki, kun haastateltava oikein syttyy aiheestaan. Pato murtuu ja muutaman teratavun verran dataa sienestyksen saloista siirtyy lähteviin. Maisan perusoppi on hänen äidiltään kotoisin. Siitäkin huolimatta, että lapsuudenajan Pelkosenniemellä sieniä pidettiin lähinnä ”porojen ruokana”.

Tivatessani syytä juuri sienestykselle saan samantyyppisen vastauksen kuin olen muiltakin alan harrastajilta kuullut: ”Sienestys on marjastusta haastavampaa, tällaista agenttityötä. Sienet ovat lähempänä eläin- kuin kasviskuntaa. Eli sopii hyvin myös lihansyöjille”

Taustalla on muutakin. Maisa puhuu kahdesta toisiaan täydentävästä maailmastaan. Sienestys kuuluu maanläheiseen, pohjoisen maailmaan. Tässä maailmassa aika menettää merkityksensä, elämän perustarpeet korostuvat ja on täysin hyväksyttävää olla introvertti ja umpimielinen. Olen ymmärtävinäni, että tähän maailmaan kuuluvat myös perinteet ja niiden ylläpitäminen. Maisa liikkuu sulavasti myös siinä toisessa, ”city-maailmassa”. Tämä maailma on aikataulutettu ja ekstroverttisuutta edellyttävä. Täällä arvomaailma on erilainen. Olisi liian yksinkertaistettua ja vähättelevää kutsua tätä maailmaa pinnalliseksi, koska täällä menestyminen vaatii ammattimaisuutta, osaamista ja pelisilmää. Niitäkin Maisasta löytyy.

Maisalla ei ole varsinaista sienilempparia, vaan hänen mielestään jokaisesta syömäkelpoisesta sienestä saa jonkin ruokalajin kehitettyä. Herkkutatista saa parhaan risoton, mustavahakas on kuivattuna hyvä missä vaan, ja suppiksista tulee erinomainen keitto. Kauniin tai vähän harvinaisemman yksilön löytämisestä saa oman kiksinsä.

Poimittuamme puoli korillista suppilovahveroita ja tutustuttuamme karvarouskuun ja voitattiin joudumme keskeyttämään hetkeksi asiakasneuvottelun takia. Sen voi nykyaikana hoitaa näin keskellä korpeakin. Kun yhteys on muodostettu, kerron olevani metsässä Maisan kanssa. Kaikki haluavat sanoa hei Maisalle, koska kaikki tuntevat hänet. Se on yksi Maisan supervoimista city-maailmassa, hän tuntee kaikki ja kaikki tuntevat hänet.

Karvarousku – tunnistettavissa karvasta, punertavasta väristä ja kehämäisestä kuvioinnista.

Neuvottelun jälkeen lähdemme hakemaan uusia apajia. Rymättylässä on ollut kuiva loppukesä ja Merimaskusta löytyy hieman kosteampia alueita. Löytämämme paikan maasto lupaa kanttarelleja, lampaankääpää ja suppilovahveroita. Tarpoessamme metsässä kyselen mikä on Maisan johtamisfilosofia.

Kangastatin leikkauspinta sinertyy.

Hetken mietittyään hän mainitsee mahdollistamisen, motivoinnin ja tiedon kulun. Seuraavaksi hän lausuu sanat, jotka kiteyttävät tuhansien ja taas tuhansien sivujen verran johtamiskirjallisuutta yhteen lauseeseen: ”Pidä huolta, ettei ketään vituta niin paljon, että tekeminen unohtuu.” Ei taida löytyä tuota lausetta ryijyyn kirjailtuna mutta se ei viestin voimaa vähennä.

Hetki menee taas sieniä tutkiessa. Saan varovaisesti maistaa pientä palaa karvarouskua. Kitkerä chilipippurimainen maku kuulemma häviää ryöpätessä. Tämän jälkeen keskustelu kääntyy Martiniin, uusimpaan tiimimme jäseneen. Kysyn mitä neuvoja Maisa antaisi hänelle.

”Kaikkiin kannattaa tutustua samalla kun oppii suorittavan työn. Kuunteleminen on tärkeätä.”

Merimaskusta ei kotiin vietävää löytynyt. Paluumatkalla kysyn Maisalta kenet hän haluaisi haastaa. ”Pikkulinnut ovat kertoneet, että Rintalan Tarjaon taitava muutenkin kuin töissä. Hänen legendaarisista käsitöistään haluaisin kuulla enemmän.” No niin Tarja, otatko kopin?


Maisan vinkit: 

  1. Aloittelijan kannattaa käydä sienimetsällä aluksi kokeneemman sienestäjän kanssa. Pelkkä puhelinsovellus voi aiheuttaa pettymyksiä joka voi tappaa orastavan innostuksen 
  1. Suomen Sieniseura ry:n Facebook-ryhmä on myös oiva apu tunnistusongelmissa 
  1. Tunnistusta ja kuvausta varten sienet kannattaa poimia juurineen ja halkaista. Myös haju on tärkeä tuntomerkki. 
  1. Poimiessa sienet kannattaa puhdistaa jo metsässä. Tämä helpottaa niiden käsittelyä kotona huomattavasti. näin myös hyönteistuhot saa pysäytettyä ajoissa. Eri lajeja poimittaessa lokeroi eri sienet jo maastossa. 
  1. Sienilajeja on ziljoona kappaletta Suomen metsissä. Aina voi tutustua uusiin lajeihin ja resepteihin. Fakkiintuminen ei kannata.