Sarjan edellisessä jutussa Harri haastoi Jari Immosen, Kaipiaisten erikoiskemiantehtaan käyttöpäällikön kertomaan omasta intohimostaan, musiikista. Jari otti haasteen vastaan ja kutsu Kouvolaan tuli syksyisenä tiistai-iltana. Olin jotenkin kuvitellut kysyväni Jarilta perusinsinöörejä kiehtovasta rock’n roll elämäntavasta, Jack Daniels aamupaloista ja hotellihuoneen ikkunoista lentävistä telkkareista, mutta haastattelu sai nopeasti aivan erilaisen, lähes eteerisen sisällön. Tutustukaa kanssani Jari Immoseen, sympaattiseen basistiin .
Tikin melankolinen kitarasoolo saa hetkeksi aika-paikkajatkumon vääristymään. Kun Riikka tulkitsee Starsia haihtuu nuhjuinen mutta ah, niin tyypillinen treenikämppä jonka kaikki muusikot Sheeranista Wagneriin tunnistaisivat. Hetken me kaikki viisi tässä pienessä katutason teollisuustilassa hymyilemme. Tästä on vastikään keskusteltu. Tunnetila ei ole tarpeeksi hengellinen ollakseen hurmosta, eikä kyllin rietas ollakseen hekumaa. Paremman sanan puutteessa käyttäkäämme siitä muusikoiden tai pyjama-jooga-hipstereiden keksimää flow nimikettä. ”I, I feel you, I hope you comprehend” kaikuu Simply Redin sanat. Painetaan hetki rewind nappulaa, jolloin kelanauha pysähtyy hetkeen noin puoli tuntia aikaisemmin.
Istuimme Jarin Bemarissa treenikämpän ulkopuolella. Keskustelu soljui musiikin ja Jarin pitkän erikoiskemian -uran välillä. Jari yrittää saada minua ymmärtämään. Hän kertoi, että soitettuaan bassoa muutaman vuoden 70-luvun alkupuolella Hurriganesin tyyliä mukaillen, huomasi hän itsessään halun kehittyä. ”Pelkkä rämppä-pämppä ei enää riittänyt ja rupesin oikeasti opiskelemaan basson soittamista.” Yksityistuntien ohessa hän soitti lukuisissa bändeissä ja kehityttyään huomasi saavansa parhaat kiksinsä jazz-tyylisestä improvisaatiosta. ”En ole ikinä biisejä tehnyt mutta ”walking bass” -tyyppinen musiikki, jossa minä päätän mitä seuraavaksi tulee, on säveltämistä. Se on uuden luomista ja ihmisen täytyy olla luova, jotta aivot kehittyvät.”
Myöskään työurallaan Jari ei ole hakeutunut tuttuun ja turvalliseen. Uuden ratkaisun luominen, improvisaatio työelämässä, on samalla lailla luonut onnistumisen tunteen. Jari aloitti Raision leivissä 80-luvun alussa rehutuotannossa, josta hän vuonna 1985 siirtyi Kaipiaisten kemiantehtaan työnjohtoon. Hän sai nopeasti maineen kaverina, jolla oli sekä alaisten että esimiesten luottamus. Sen päivän vuonna 1992, kun hänelle luovutettiin koko yksikön vetovastuu, Jari muistaa kirkkaasti. ”Siinä ei paljon kyselty eikä neuvoteltu. Esimies muisti tosin mainita ylennyksestä ennen kuin organisaatiokaavio heijastettiin kaikkien nähtäväksi.”
Jari näkee johtamisessa samoja asioita kuin musiikissa. Kun musiikkitunnit alkoivat tuottaa tulosta, huomasi hän pystyvänsä kuuntelemaan muiden soittamista samalla kun loihti oman päänsä sisällä muodostuvat nuotit musiikiksi. Tästä kehittyi taito soittaa yhdessä muiden kanssa samaa kappaletta, mutta eri lailla. Interaktiivisuus on Jarille SE juttu. Tästä hän myös pitää töissä, ”Jotkut sanovat että ’se sopii niin hyvin meidän joukkoon kun on niin samanlainen’. En pidä siitä. On palkitsevampaa saada erilaiset ihmiset työskentelemään yhdessä”
Jarin esiteltyä minut muille bändin jäsenille; Riikka Pelkonen — laulu, Pekka Ronimus — koskettimet, Timo ”Tiki” Heikkilä — kitara, alkaa harkat. Yksi on tänä iltana joukosta poissa. Hän on kuitenkin ystäviensä mielessä ja sen voi myös joistakin kappaleista aistia. Bändi nimeltä Con Tiki soittaa klassisia jazz- ja groove- kappaleita (Nina Simone, Ella Fitzgerald, Carole King, Simply Red, The Carpenters), lisäten jokaiseen biisiin jotain omaa. Harkat käydään leppoisassa hengessä, mutta kappaleet soitetaan silti loppuun saakka. Joskus kappaleen jälkeen käy ilmi, että virheitä sattui, mutta koska Rolling Stones Magazine ei minua kuitenkaan huolisi, voin myöntää, etten niitä huomannut. Jossain vaiheessa iltaa porukan rentous ja lukemattomien yhteisten tuntien työskentely luo jotain, joka on enemmän kuin yksittäisten osiensa summa. Rumpalin puuttuessa määrää Jari tahdin. Rummut ja basso kun ovat kuin ”veljiä”. Myös Tikin ja Pekan instrumentit keskustelevat toistensa kanssa, kun Riikkaa avaa äänilaatikkonsa. Zone, flow – aivan sama. Se on kuitenkin se hetki, kun musiikki puhuttelee kuuntelijaa ja kuuntelijan reaktio vastaa bändille. Steven Tyler sanoi kerran, ”Niin hyvä kuin olenkin, en ole mitään ilman bändiäni.”
”Niin hyvä kuin olenkin, en ole mitään ilman bändiäni.”
Steven Tyler
Kun instrumentteja puretaan, on aika päättää kuka voisi olla seuraava uhrimme. ”Pidän itse liikkumisesta, joten haluan heittää haasteen Toni Koskelle, voimailun ammattilaiselle, Mietoisiin.” No Toni, mitäs sanot?
”Kehotan kaikkia uusia ja vanhoja chemigatelaisia olemaan terveesti rohkea. Pelikenttä täytyy tuntea ja omaa näkemystä tarvitaan mutta olla myös avoin uudelle.” Jari Immonen, muusikko ja kemiantehtailija.