Urapolkuja selluloosasta

Minulla ei ollut lukioon mennessäni selkeää tietoa siitä, minne haluaisin opiskelemaan lukion jälkeen. Lukion aikana kemian ja biologian opinnot kiinnostivat ja lopulta eri hakukohteita selattuani päädyin hakemaan Aalto-yliopistoon (ent. TKK) opiskelemaan biotuotetekniikkaa, joka kuulosti mielenkiintoiselta tarjotessaan mahdollisuuden parantaa maailmaa. Hakukohteen esittelytekstissä ei mainittu sanallakaan paperia tai sellua, vaikka koulutusohjelma oli käytännössä uudelleenbrändätty puunjalostustekniikan koulutusohjelma. Yllätys paljastui vasta kursseilla ja vanhempien tieteenharjoittajien kanssa jutellessa.

Aalto-yliopiston Puunjalostajakillan keltaiset haalarit jaettiin viimeistä kertaa fukseille vuonna 2012.
Aalto-yliopiston Puunjalostajakillan keltaiset haalarit jaettiin viimeistä kertaa fukseille vuonna 2012.

Yllätykseen alan sisällöstä tottui kyllä, mutta suurempi murhe oli Aalto-yliopiston seuraava uudistus, jossa vuoden 2013 alusta Kemian tekniikan korkeakoulun kolme ohjelmaa (kemian tekniikka, biotuotetekniikka ja materiaalitekniikka) yhdistettiin yhdeksi kemian-, bio-, ja materiaalitekniikan hakukohteeksi. Minä aloitin opiskeluni vuonna 2012 ja uudistuksen seurauksena lähes kaikki kurssini järjestettiin viimeistä kertaa. Kurssit oli siis pakko päästä läpi heti. Kiva pikku lisästressi kodin lämmöstä kylmään maailmaan muuttaneelle nuorukaiselle…

Ymmärrettävästi en siis ole suhtautunut Aallon jatkuviin koulutusuudistuksiin kovinkaan myönteisesti. Kemian-, bio-, ja materiaalitekniikan hakukohde kuulostaa minusta yhä huonolta vitsiltä. Tiedän, etten olisi abiturienttina todellakaan hakenut sen nimiseen hakukohteeseen; oli opetuksen ja yliopiston taso sitten kuinka hyvä tahansa.

Minun olisi siis helppoa ryöpyttää Aallon uudistuksia pelkällä tunnepohjalla Donald Trump -tyyliin ottamatta faktoista selvää. Se ei kuitenkaan olisi hedelmällistä kenenkään kannalta, joten pyysin Puunjalostajakillan Facebook-ryhmässä muita asiasta perillä olevia jakamaan tietojaan ja mielipiteitään.

Yksi Aalto-yliopiston Puunjalostajakillan entisistä puheenjohtajista kommentoikin valaisevasti, etteivät tutkintouudistukset ja puunjalostuksen opiskelun hankaloituminen ole vain Aallon erikoisuus, vaan koko Suomen yliopistojen laajuinen kehityssuunta.

”Omien opintojeni aikana Aalto-yliopistossa tapahtui kaksi tutkintomuutosta, vaikka valmistuminen vei “vain” 6 vuotta.”
– Facebook-kommentti

”Esimerkiksi Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa pakkaustekniikan opetus siirrettiin konetekniikan alle. Oulun teknillisessä yliopistossa taas biotuotetekniikkaa on mahdollista lukea prosessitekniikan koulutusohjelmassa, mutta biotuotetekniikan kursseja on aika vähän tarjolla.

Harmillista Aallon uudistuksissa on minun kannaltani se, että olen voinut opiskella paperitekniikkaa tai mekaanista puunjalostusta vain kahden kurssin verran (yhteensä 10 opintopistettä). Ärsyttää, että ennen olisin voinut käydä kiinnostavasta aiheesta enemmän kursseja, joissa olisi oikeasti syvennytty aiheeseen. Nykyiset kurssit tuntuvat vain pintaraapaisulta.”*

”Yliopiston tarkoitus on opettaa valmiuksia oppia”
-Facebook-kommentti

Tutkintouudistukset ovat siis vähentäneet merkittävästi opiskelijoiden erikoistumismahdollisuuksia. Uudessa kemian-, bio-, ja materiaalitekniikan ohjelmassa kaikki opiskelevat käytännössä samoja asioita kandivaiheen (ensimmäiset 180 opintopistettä) ja erikoistuminen tapahtuu vasta maisterivaiheessa (120 opintopistettä).

”Mulle yliopistotutkinto on ollut lähtökohtaisesti yleissivistävä prosessi. Kun puulle hain, mulla ei ollut mitään hajua, mitä haluun isona tehdä.”
-Facebook-kommentti

”Tutkintouudistuksen tausta-ajatus on vähentää hakukohteiden määrää Suomessa radikaalisti. Tällöin abien ei tarvitsisi valita alaansa 1400 hakukohteen joukosta, vaan päätöksen tarkasta opintoalasta voisi tehdä paremmilla tiedoilla parin vuoden opiskelun jälkeen.”*

Jos abi ei tarkasti tiedä haluamaansa opiskelualaa, hänen voi olla helpompaa valita yleispätevä hakukohde ja pohtia tarkempaa suuntaa vasta opiskelujen aikana. Toisaalta alansa tietävä abiturientti joutuu yliopistossa opiskelemaan 180 opintopistettä yleishyödyllisiä kursseja ennen kuin hän pääsee syventymään tarkemmin alaansa, mikä voi syödä opiskelumotivaatiota. Muutoksen vaikutukset keskeyttävien opiskelijoiden määrään ja opiskelunopeuteen nähdään vasta myöhemmin.

Yksittäisten opiskelijoiden lisäksi nämä muutokset koskettavat myös koko metsäteollisuutta, joka tarvitsee jatkuvasti uusia osaajia. Facebook-huhujen mukaan teollisuudessa ollaan huolissaan siitä, ettei yliopistoista enää valmistu osaavia paperi- tai selluinsinöörejä. Laura Lundell kommentoi avaavasti myös tätä pointtia.

”Teollisuudesta kuuluu ihmettelyä siitä, ettei osaavaa paperi- ja sellisti-inssiä tahdo löytyä. Teollisuuden on hyvä katsoa peiliin, kun niin kovasti bio-uudistusta lobbasivat.”
-Facebook-kommentti

”Paperiteollisuus on valittanut tulevasta erikoistuneiden opiskelijoiden puutteesta, mutta minä kannatan hieman yleispätevämpää yliopistokoulutusta. Koulutuksen on tarkoitus antaa hyvät luonnontieteelliset pohjatiedot, joilla voimme oppia “alan kuin alan” ja suunnata uraamme haluamillemme poluille. Liian erikoistunut opetus opettaa vain yhden alan ja mahdollisuudet työelämässä voivat olla rajatummat. Uskon, että uudestakin koulutusohjelmasta tulee ihan yhtä hyviä diplomi-insinöörejä metsäteollisuuteen, vaikkei heille kaikkea koulun penkillä opetetakaan. Tällöin korostuu oppiminen kesätöissä ja valmistuneena.”*

Näinhän se on; yliopiston on annettava pohja, josta voi ponnistaa haluamaansa suuntaan oman kiinnostuksensa mukaan. Kannustavia tarinoita tästä löytyy useita. Eräs biojalostamot (≈sellutekniikka) pääaineesta valmistunut diplomi-insinööri kertoi sivuaineopintojensa ja harrastuneisuutensa kautta päässeensä töihin talotekniikan insinööritoimistoon.

Kannustavimman uratarinan jakoi vanhasta Puunjalostustekniikan koulutusohjelmasta valmistunut Aleksanteri Negru-Vode.

”Vanhassakin ohjelmassa (puunjalostustekniikka) oli vapautta valita ja kokeilla kaikenlaista. Luin Kauppakorkeakoulussa sivuaineen ja tein jopa diplomityöni sivuaineesta. Jossain välissä opintoja kiinnostuin digitaalisten palveluiden toteutuksesta ja opettelin koodaamaan. Nykyisin kirjoitan softaa teollisuuden tiedonkeruun tarpeisiin, mistä tykkään kovasti. Minun tärkeimmät oppini yliopistosta ovat asioita, joita ei voi katsoa hetkessä Wikipediasta. Näitä ovat mm.: ihmisten kanssa toiminen, esiintyminen, tiedonhaku ja verkostot.

Toivoisinkin, että tulevaisuuden opiskelijoita kannustettaisiin tutustumaan eri kokonaisuuksiin monipuolisesti. Tämä lieneekin yksi Aallon pääteeseistä yhdistää kolme yliopistoa yhdeksi. Syventävä osaaminen tulee oman mielenkiinnon sivutuotteena kun tietää, mistä voi ylipäätään kiinnostua.”*

Aleksanteri Negru-Voden tarina luo minulle uskoa omaan tulevaisuuteeni. En tiedä mitä teen kahden, viiden tai kymmenen vuoden päästä. Seuraava tavoitteeni on valmistua diplomi-insinööriksi jouluun 2017 mennessä. Sen jälkeistä tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa, mutta on lohdullista tietää, että ahkeralla ja uteliaalla diplomi-insinöörillä riittää vaihtoehtoja oman polkunsa muodostamiseen. Cheekkiä lainaten ”Taivas on rajana mut kuussakin on kävelty”

Superteekkari Paavo Vallas

*olen muokannut lainattuja tekstejä kieliasultaan ja pituudeltaan tähän blogiin sopiviksi.