Räätälöityä luksusta

Printtimedia on muuttanut muotoaan. Kiireinen elämänrytmi ja digitaalisaatio ovat tuoneet alalle uusia toimijoita.  Paperi on silti lyömätön käyttöliittymä.

Huhut painetun median kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja. Ainakin jos uskoo A-Lehtien johtajaa Jyrki Rehumäkeä. Ja miestä on syytä uskoa, sillä Rehumäellä on yli 20 vuoden kansainvälinen kokemus media-alan liiketoiminnasta eri sektoreilta.

Painetun jäljen laatu, tarkat kuvat ja tarkasti mietitty sisältö mahdollistavat luksuksen, jota on vaikea syrjäyttää.

– Digitalisaation kehittymisestä huolimatta paperi on käyttöliittymänä ylivoimainen. Painetun jäljen laatu, tarkat kuvat ja tarkasti mietitty sisältö mahdollistavat luksuksen, jota on vaikea syrjäyttää. Tämä pätee niin aikakausilehtiin kuin kirjoihinkin, Rehumäki kertoo.

Rehumäen mukaan perinteisen printtimedian kriisi on tuonut alalle toimijoita perinteisen mediatalojen ulkopuolelta.

Digitalisaatio ja kulutustottumusten muuttuminen ovat laittaneet myös a-lehtiläiset ajattelemaan toimintaansa uudelta kantilta. Ajan hermolla on pysyttävä, mutta fokus on oltava jatkuvasti myös tulevaisuudessa.

Asiakas keskiössä

– A-Lehtien strategiassa asiakas on keskiössä. Aiemmin lähdimme siitä, että innovoimme uusia tuotteita ja haemme niille asiakkaat. Nyt asetelma on kääntynyt päälaelleen. Digitaalisen tekniikan ansiosta pystymme seuraamaan ihmisten mediakäyttäytymistä ja kulutustottumuksia. Saatavilla oleva massiivinen tietomäärä auttaa meitä selvittämään, mikä toimii ja mikä ei.

Painetun median tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta tiettyjä merkkejä on olemassa. Rehumäki arvioi, että 20 vuoden päästä käsissämme on printtejä, joita emme voi tällä hetkellä kuvitellakaan.

– 2040 lehdet tuottavat täysin erilaisia elämyksiä mihin olemme tottuneet. Formaatti on edelleen printin kaltainen, mutta lukija saa sen kautta liikkuvan kuvan, äänen, tuntoaistillisia elämyksiä ja jopa tuoksuja sekä makuja. Tarkalleen käyttäjälleen räätälöity tuote on luotu vastaamaan yksilön mieltymyksiä ja median kulutustarpeita. Fyysinen muoto on jonkinlainen pakattu versio nykymuodosta, Rehumäki ennustaa.

Menneisyys täytyy tuntea, ja tulevaisuutta pyrkiä ennustamaan. Varmaa on, että myös printtimedia joutuu sopeutumaan vaihtuviin suhdanteisiin ja alan välillä poikkoileviinkin aaltoliikkeisiin.

– Esimerkiksi Amerikassa on paljon julkaisuja, jotka ovat aloittaneet verkossa ja siirtyneet sittemmin painettuihin ratkaisuihin. Printti on tulossa trendikkäänä takaisin, keskittyen korkealaatuisiin tuotteisiin ja valikoiviin asiakkaisiin. Kohdentaminen on keskeinen ilmiö, jonka digitalisaatio ja kuluttajakäyttäytymisen ymmärtävät mahdollistavat.