Henkilökemiaa – Toni Koski

Kello on viisi aamulla, kun tapaan Tonin, Mietoisten tehtaan käyttöpäällikön, Target Gymin ovella. Miksi kello viisi aamulla? Niinpä, se kysymys on käynyt mielessäni jo muutamaan otteeseen, kun neljän jälkeen ajelin Turusta Naantaliin. Vastaus kysymykseen on monisyinen. Osa vastauksesta ei vaadi rakettitieteilijää. Tonilla on kotona viisi lasta, joiden harrastuksissa isä on aktiivisesti läsnä. Osa vastauksesta on kytköksissä hänen henkilöhahmoonsa, joka on niin kutkuttavan monisäikeinen, että jos se löytyisi amerikkalaisesta saippuaoopperasta, se ei olisi uskottava. Tänään agendalta löytyy alaruumiin voimaharjoittelua — eli tuttavallisesti jalkapäivä. Otan itsekin osaa treeniin, vaikka punttisali ei kuulukaan lempiharrastuksiini. Treenin ohessa käymme läpi, minkälaista on olla Chemigaten reagenssitehtaan johtotehtävissä.


Toni  isä, aviomies, valmentaja, Chemigate Mietoisten käyttöpäällikkö, kova jätkä ja Mensch.

Voimaharjoittelu ja nuorempana harrastetut kamppailulajit (hapkido ja vapaaottelu) ovat muokanneet Tonin ruumista mutta myös psyykeä. Jotenkin ruumis ja mieli tasapainottavat toisiaan. Toni hymyilee herkästi ja nauraa sydämellisesti, myös itselleen. Tämän ison miehen olemus huokuu itsevarmuutta ja rauhallisuutta. Vaikkakin toimistolla Tonin ja jutun kirjoittajan vastakkainasettelu punttisalimiljöössä aiheutti yleistä hilpeyttä, ei Big-Toni sanallakaan kommentoinut sadoissa kiloissa laskettavaa tasoeroamme. Päinvastoin, valmentajarooli tuntui sopivan hänelle luonnollisesti. 

Aikaisen herätyksen Toni kuittaa olankohautuksella: ”Tämä on minulle vähän kuin hampaiden pesu. Kun siihen tottuu, ei sitä enää ajattele. Tekee vain.” Tonille voimaharjoittelu on itsensä haastamista. Peiliin hän katsoo ainoastaan, kun hän haluaa tarkistaa, että liikeradat menevät oikein. Treenissä on myös järjestelmällisyyttä. Kaikki sarjat ja toistot hän kirjaa muistiin. ”En oikein osaa tehdä mitään niin, että vain menisin ja tekisin.” Tuo pätee myös hänen tapaansa johtaa Mietoisten tehdasta. Järjestelmällisyyden lisäksi kehittyminen on hänelle avainasemassa. Punttisalilla vuodatetun hien tuoma kehitys löytyy Tonin keltaisesta kirjasta, tehtaalla tehty työ näkyy Mietoisten tehtaan tuloksessa. Chemigaten aikana reagenssin tuotantomäärät ovat kaksinkertaistuneet. Mietoisissa käynnistetty energiansäästöinvestointi saa myös hyväksynnän käyttöpäälliköltä. ”Projekti tuo parannusta [hiilijalanjälkeen ja lämpöenergian talteenottoon], joka on jotain ihan muuta kuin pikkupiipertelyä.”

Toni merkkaa tunnollisesti kehityksensä keltaiseen treenikirjaan.

Alkulämmöt hoidetaan soutulaitteessa ja tasajalka hypyillä. Tämän jälkeen siirrymme treenaamaan takareisiä. Toni käy salilla neljä kertaa viikossa pitäen keskiviikon ja viikonloput vapaana. Tonin kevyt jokamiesohjelma löytyy artikkelin lopusta. Punttisaalitreeni tuo päivätyöhön lähinnä tyyneyttä. Enemmän johtamiseen tarvittavaa oppia on ammennettu valmennustyöstä. TPS:n B-tyttöjen valmennus on opettanut muistamaan, että kaikki ihmiset ovat erilaisia. Jos takareisitreeni tuntui tavallaan sivistyneeltä laiteharrastukselta, joka mahdollisti keskustelun syvällisemmistä aihepiireistä, niin seuraavaksi ohjelmasta löytyy jotain todella alkukantaista. Pelilistalta kaikuvan Amorphiksen örinä ja mankun pöllytys luo tunnelmaa jalkakyykkyyn valmistauduttaessa. Tämä on Tonin mukaan punttisalien kuninkuuslaji. Muutaman lämmittelysarjan jälkeen sujautetaan jo valmiiksi mutkalla olevalle tangolle todella kunnioitusta herättävä rivi levyjä. Tämän päivän ”maksimi ykkönen” on reilut kaksisataa kiloa. Kun tanko nousee, ja kevyesti nouseekin, piirtyy Tonin punaisille kasvoille verisuonista Suomen vesistökartta.

Nyt nousee rauta.

Tangon painot ovat kaikki samanvärisiä ja samaan suuntaan käännettyjä. Toni naurahtaa. ”Minulla on kevyt autismi mitä tulee painojen asetteluun. Jos harrastat sekalastausta, emme voi käyttää samoja välineitä.” Kutsun häntä Rainmaniksi, ja toisin kuin ulkopuolinen voisi luulla, Toni ei huuda ”Hulk smash” ja revi raajojani irti vaan nauraa taas omaa tarttuvaa nauruaan. 

Aloittelija vs. aktiiviharrastaja.

Siirtyessämme treenaamaan pohkeitamme toteamme, että pedanttisuutta lähentelevä järjestelmällisyys ei ole haitaksi, kun kyse on turvallisuudesta, joka on avainasemassa niin voimaharjoittelussa kuin myös tämän päivän teollisessa tuotannossa. ”En minä sitä sano, etteikö joku muu voi tehdä tätä hommaa eri lailla, mutta minä teen sen näin”, Toni sanoo katseen osoittaessa, että terästä löytyy muualtakin kuin levytangosta.

Vaikka ette ehkä usko tätä, on mahdollista treenata jalkansa niin täriseviksi, ettei kynä pysy kädessä. Salilla on kulunut aikaa lähes kaksi tuntia, kun Toni toteaa: ”Eiköhän lopeteta kärsimys vatsalihastreenillä.” Vatsalihastreenit vedetään niin, että tangossa roikkuen nostetaan jalat suorana 90 asteen kulmaan. Tai no, niin Toni tekee. Kun kello tulee puoli kahdeksan, olemme matkalla tehtaalle ja keskustelu kääntyy siihen, ketä seuraavaksi kiusaisimme. ”Kysy Maisalta”, tokaisee Toni tietäen, että tästä haasteesta on vaikea kieltäytyä.


Tonin suuntaa-antava ohjelma ”salimarkkuilun” aloittaville

MAANANTAI (työntävät):

  • penkkipunnerrus 3 x 6
  • pystypunnerrus käsipainoilla 3 x 8
  • vipunosto taakse käsipainoilla 3 x 10 
  • dippi 2 x maksimitoistot

KESKIVIIKKO (vetävät):

  • leuanveto 3 x 6–8
  • kulmasoutu levytangolla 3 x 10
  • maastaveto 1 x 5
  • hauiskääntö käsipainoilla 3 x 8

PERJANTAI (jalat):

  • reiden koukistajat (takareidet) istuen / maaten 3 x 8
  • jalkakyykky 3 x 5
  • askelkyykky 3 x 10–15
  • pohjenousu istuen / seisten 3 x 8